Myynnin viestikapula jatkaa seuraaviin käsiin: Jari Lindqvist jäi eläkkeelle

09/2024

Myynnin viestikapula jatkaa seuraaviin käsiin: Jari Lindqvist jäi eläkkeelle


Peräti kolme vuosikymmentä saman perheyrityksen leivissä viihtynyt Jari Lindqvist on jäänyt eläkkeelle Novelalta. – Tämä on ollut huikea matka täynnä kiinnostavia projekteja, pitkäkestoisia asiakkuuksia ja ikimuistoisia hetkiä työkavereiden kanssa. On ollut ilo ja kunnia olla osana tätä upeaa porukkaa.

Novela on pidetty työpaikka ja pitkät työurat ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta siltikin Jarin ura hakee vertaistaan. Jari on työskennellyt kolmen eri yritysnimen alla, nähnyt yrityksen kehitysaskeleet kohti nykyistä Novelaa ja siinä sivussa tutustunut kymmeniin työkavereihin ja asiakkaisiin. Asiakkuuksista monet ovat kulkeneet Jarin mukana lähes koko hänen uransa ajan. Jarin osaaminen ja ammattitaito on herättänyt valtavaa kunnioitusta, minkä lisäksi Jari on pidetty hahmo työyhteisössä ja asiakkaiden keskuudessa.

Muutos on väistämätöntä – ja aina myös mahdollisuus

Nyt kun kaikkien tunteman pitkän linjan novelalaisen myyntitykin jakkara jää tyhjäksi ja saappaat odottamaan täyttämistään, tulee se ottaa mahdollisuutena johonkin uuteen. Jarin mantteli siirtyy osaaviin käsiin, ja Novelan menestystarina jatkaa huomista kohti. Kuluneet vuodet ja vuosikymmenet eivät ole puhaltaneet yrityksen liekkiä sammuksiin, vaan päinvastoin: mitä enemmän on tehty ja pidemmälle päästy, sitä suurempi on uteliaisuus tulevaa kohti ja sitä valtavampi nälkä tehdä vielä entistäkin upeampia ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin.

Novela kiittää Jari Lindqvistiä kuluneista työvuosista sekä työkaveruudesta ja toivottaa auvoisia eläkepäiviä ja mielin määrin iloa ja onnellisuutta tulevaan!

Jarin asiakkuuksista vastaa jatkossa Jarkko Vehviläinen. Jarkon tavoitat numerosta 050 060 6742 tai s-postilla jarkko.vehvilainen@novela.fi

Lue lisää Jarin urasta Novelalla »
Tutustu novelalaisiin ja ota yhteyttä »
 

Ollaanko yhteydessä?